Hei en ookkaan pahemmin bloggaillu taaskaan. Ja tekisi mieli alottaa taas puhtaalta pöydältä... Mut mitä turhaan, samanlainen höpisijä ja murehtija edelleen oon. Kirjottamista en siis oo lopettanu, mut en vaan tee sitä internetiin. Nyt voisin taas koittaa hiukan useammin päivitellä, ainaki tätä nimetöntä blogiani. Tai no oikeastaan miksen voisi pitää tätä julkisena ja omalla nimelläni? En aio enää hakeutua sairaisiin, epäonnistuneisiin laihdutusyrityksiin, vaan teen sen terveellisellä tavalla. Ja omilla kuvilla, ei mitään photobucketin tai weheartin satoa.
Asiasta perhosiin, elämä on taas hiukan muuttunu. Oon lähteny pois vanhempien kotikolosta ja asun poikaystäväni kanssa. Muutama viikko takaperin hain itelleni koiranpennun. Rodultaan se on hollannin paimenkoira ja nimeltään Hjallis. Täällä se pitää mulle päivät seuraa kun muut ovat töissä. Sitten ku muut pääsevät töistä ja touhuuvat omiaan, niin mä menen töihin. Kuten tänään täytyis suunnata kuudelta illalla tohon lyhyen matkan päähän.
Olin tossa puoltoista viikkoa sitten nielurisaleikkauksessa, eli ens viikolla iltatöiden jälkeen pitäis oikeasti palata nyrkkeilyn pariin. Isä saa tosissaan ruvta valmentamaan mua ja nostamaan kunnon huipulle. Suunnitteli treenaavansa mut kisakuntoon... Siinä kohtaa on pakko painonkin pudota ja jotain tapahtua ulkonäöllisesti. Ehkä nyt tarjotaan todellista tilaisuutta pudottaa painoa ja saada mut pitämään itsestäni vihdoin. Tiedän että se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä...
Nyt voisin ruokkia Hjalliksen, käydä suihkussa ja pienellä kävelylenkillä. Vielä en siis saa urheilla kun sairaslomaa on tuohon torstaiseen asti. Sen jälkeen on otettava itteään niskasta kiinni, käydä lenkillä ja maanantaista eteenpäin alkaa nyrkkeilytreenit 3-4 kertaa viikossa. Nyt riittää kirjoittelu kun ei tästä tunnu mitään fiksua edes tulevan.
t. eme
